top of page
lehtojarventitle.png

Debut album out now!

CD / LP / Digi

 

INFO

Lehtojärven Hirvenpää on uuden ajan tango-orkesteri Suomen Lapista. Yhtye sai alkunsa, kun Väärä Raha -yhtyeestä tuttu Jaakko Laitinen ja monien musiikkilajien parissa taituroinut haitarivirtuoosi Harri Kuusijärvi löivät päänsä yhteen ja alkoivat työstää uusia lauluja. Syntyi levyllinen lopun aikojen populäärimusiikkia. Yhtyeen esikoisalbumi noteerattiin Teosto-palkintoehdokkuudella vuonna 2020. Harri Kuusijärven progressiivisen iskelmällisiä sävellyksiä maustavat Jaakko Laitisen elämän ja todellisuuden perusteita ja rakenteita tutkivat sanoitukset. Käkkärämäntyjen ja arkisten aiheiden kuten työn kautta sukelletaan ekologisiin, metafyysisiin ja kosmologisiin mietteisiin, mielen arvoituksellisiin kiemuroihin ja avaruuden äärettömiin ihmeellisyyksiin. Laulaja Jaakko Laitisen ja haitaristi Harri Kuusijärven lisäksi yhtyeeseen kuuluvat kontrabasisti Sara Puljula ja rumpali Tuomas Timonen.

//

Lehtojärven Hirvenpää is a band that plays tango for our age, originating in Finnish Lapland. Harri Kuusijärvi composes these songs that give a progressive twist to traditional Finnish schlager or iskelmä; vocalist Jaakko Laitinen's lyrics give them even more depth, exploring the very foundations and structures of life and reality. Everyday subjects come about, such as the harsh northern nature or the working life, but these are gateways to the ecological, metaphysical and the cosmological; the mysterious twists of the mind or the miraculous extremes of the outer space. The band consists of Laitinen (vocals), Kuusijärvi (accordion), Tuomas Timonen (drums) and Sara Puljula (upright bass).

//

 

"Lehtojärven Hirvenpäätä kannattaa todellakin kuunnella, ja tanssiakin saa. ★★★★"

SOUNDI 11/2019

"Lappilaisista muusikoista koostuva bändi lataa arktisen ilmastoahdistuksen hyvin soljuvaan jazzrillumareihin ja tangopastisseihin. – – Lehtojärven Hirvenpää on yhdistelmä irwinmäistä karnevaalia ja helismaalaista lakonisuutta."

KANSANMUSIIKKI-lehti 4/2019

"Lopputulos on saatanallisia säkeitä, iskelmäprogea ja tangoiskelmää. – – Jaakko Laitinen kuulostaa välillä suoraan helvetistä karanneelta tangokuninkaalta. Kuusijärven hanuri vinkuu yhtäällä pirunviuluna ja toisaalla se loihtii kuuluville hengähdystaukoja yhteiskuntakritiikkiä suustaan sylkevän solistin tueksi."

VOIMA 10/2019

 

"Lehtojärven Hirvenpää taas on laulaja Jaakko Laitisen ja hanuristi Harri Kuusijärven johtama yhtye, joka laajentaa esikoisalbumillaan niin kuulijansa iskelmäkäsitystä kuin populaarimusiikilta tavallisesti odotettavia lyyrisiä horisontteja."

LAPIN KANSA 1/2020

”Lehtojärven Hirvenpää löytää uusia kulmia tangoon. Vuonna 2019 se on jonkin sortin uroteko. Harri Kuusijärven sävellykset hakevat musiikilliset vaikutteensa jostain tango nuevon ja tanssilavan väliltä. Jaakko Laitisen lyriikat käsittelevät aiheita, joihin ei genressä ole kajottu ja tekee sen juuri sopiva pilke silmäkulmassa, suomalaista veijariperinnettä päivittäen. Hikiläikät paidan kainaloissa kuuluvat osana kokonaisuutta.”

TEOSTO-PALKINNON ESIRAATI 2020

Yhtye pelaakin onnistuneesti vastavoimilla, orkesterin syvällä soundikentällä, sekä tietysti genreen olennaisena osana kuuluvalla tunnelmoinnilla, joka vie kuulijan purtta eteenpäin sopivan kohtalokkaissa fiiliksissä. ★★★★"

DESIBELI.NET 12/2019

 

 

LIVE

2022

4.6.2022 Telakka, Tampere

5.6.2022 Lutterbeker, Lutterbek, Germany

6.6.2022 Planten un Blomen, Hamburg,  Germany

10.9.2022 Kaira-klubi, Rovaniemi

2021

9.7.2021 Kajaanin Runoviikko

10.7.2021 Jyväskylän Kesä

11.7.2021 Saimaa Jazz Festival, Savonlinnan Kulttuurikellari

12.7.2021 Pielinen Soi, Lieksa

 

2020

5.9. Lahti Poetry Marathon 2020 (duo), Lahti

12.8. Muusaklubi (duo), Oulu

7.8. Etno-Espa, Helsinki

1.8. Private, Sonka (duo)

4.–6.7. Pielinen Soi -festivaali peruttu · cancelled / covid-19

2.7. Kajaanin Runoviikko peruttu · cancelled / covid-19

27.6. KulttuuriKolari, Sieppijärvi peruttu · cancelled / covid-19

27.3. Inari, PaPaNa (duo) peruttu · cancelled / covid-19

14.3. G Live Lab, Tampere peruttu · cancelled / covid-19

13.3. Torvi, Lahti peruttu · cancelled / covid-19

22.2. Vakiopaine, Jyväskylä

20.2. Malmitalo, Helsinki

7.2. Narkauksen Kylätalo (duo)

27.1. Muurolan Kirjasto (duo)

25.1. Rica Bar, Turku (duo)

20.1. Lehtopirtti, Lehtojärvi (duo)

 

2019

27.10. Gasthaus Forsthaus Butzbach, Butzbach, Germany

26.10. Kulturzentrum BÜZ, Minden, Germany

25.10. Kulturhaus Südelbe "Jola", Hamburg, Germany

24.10. Suomen Merimieskirkko, Hamburg, Germany

23.10. Bibliothekssaal Universität Oldenburg, Germany

21.10. Trauzimmer Marina Rünthe, Bergkamen, Germany

20.10. "TRAFO", Münster, Germany

19.10. TAU Café Restaurant, Bremen, Germany

18.10. Gemeindehaus Heppens, Wilhelmshaven, Germany

17.10. Kreisbibliotek Aschersleben, Germany

16.10. Kampschultens Kulturkantine, Hof, Germany

15.10. Neuer Ravensburger Kunstverein, Ravensburg, Germany

14.10.2019 Alte Seegrasspinnerei, Nürtingen, Germany

13.10.2019  Jazzclub Domicile, Pforzheim, Germany

12.10.2019 Alter Bahnhof, Düsseldorf, Germany

5.9. Rovaniemi-viikko: Misin majatalo

4.9. Rovaniemi-viikko: Ruikan Erän talo

3.9. Rovaniemi-viikko: Lehtojärven kylätalo

2.3. Lepakkomies, Helsinki

1.3. Telakka, Tampere

2018

5.10. 6. Linja, Helsinki

28.7. ILMIÖ-festivaali, Turku

2017

17.9. Maailmantango, Tampere

11.9. Tenho Restobar, Helsinki

31.8. Onda/Siltanen, Helsinki

31.7. M/S Laponia, Seskarö, SWE

10.6. Rajaportin sauna, Tampere

3.6. Roihuvuoren Rio, Helsinki

CONTACT: harri.kuusijarvi [at] gmail [dot] com

RECORD LABEL: www.helmilevyt.com

Background Photos: Antti Sepponen

Download Press Photos >>>

bottom of page